Big Trouble (1986)

John Cassavetes on amerikkalainen merkkiohjaaja, joka ansaitsi arvonantonsa pienimuotoisten, valtavirtaa hylkivien elokuvien auteurina. Hyvin usein Cassavetes sekä käsikirjoitti että ohjasi omat elokuvansa. Big Trouble (1986) jäi hänen viimeiseksi elokuvakseen, ja se on monessa suhteessa erikoinen tapaus Cassavetesin uralla.

Elokuvan ohjaamisen aloitti Big Trouble -leffan käsikirjoittajanakin toiminut Andrew Bergman. Itse asiassa Bergman aloitti oman uransa nimenomaan käsikirjoittajana eikä ollut ohjannut ennen Big Trouble'a kuin yhden pitkän elokuvan. Big Trouble'n kuvaukset olivat edenneet noin kolmanneksen, kun Bergman jätti tuotannon, ja toinen pääosanesittäjistä, Peter Falk, kutsui vanhan ystävänsä John Cassavetesin hätiin. Syystä tahi toisesta ohaaja suostui tähän paikkokeikkaan.

Tietämättä kuvausjärjestyksestä, on aika vaikea lopulta erottaa, mikä on Cassavetesin ja mikä Bergmanin ohjaamaa kuvaa, ja onko sillä sitten niin väliäkään. Lopputulos on elokuva, joka yllättää joka käänteessään. Se ei ole välttämättä huono meriitti elokuvalle, jos kohta ei aina erityisen hyväkään. Big Trouble on elokuvallinen sillisalaatti tai runsaudensarvi, miten vain, jossa valmis käsikirjoitus lie välillä unohdettu tarkoituksellakin sivupöydälle ja annettu kameroiden vain pyöriä näyttelijöiden improvisoidessa. Elokuvacrediteissä seurauksena oli ainakin se, että sekä käsikirjoittaja että tuottaja halusivat vetää nimensä pois elokuvasta. Bergmanin nimi jäi kirjoittajapseudonyyminä 'Warren Bogle', jonka arvellaan syntyneen Warren Beattyn ja W.C. Fieldsin käyttämän 'Charles Bogle' -pseudonyymin hybridinä. Tuottaja Mike Lobell veti nimensä kokonaan pois, minkä seurauksena elokuvan alkuteksteissä ei näy tuottajan tuottajaa.

Big Trouble'n syntyyn liittyy muitakin vastoinkäymisiä, ainakin Columbia-yhtiön kannalta. Big Troublen alkuperäinen käsikirjoitus pohjautui pastissimaisen löyhästi Universalin vanhaan Billy Wilderin filmiin Nainen ilman omaatuntoa/Double Indemnity (1944). Universal suostui antamaan oikeuden tehdä uusintaversion Nainen ilman omaatuntoa -leffasta, jos se puolestaan saisi oikeuden uuteen Columbialla olevaan scifi-käsikseen. Vaihto järjestyi. Columbia sai tehdä Big Trouble'n, joka ei erityisemmin menestynyt ja Universal elokuvan Paluu tulevaisuuteen/Back to the Future (1985), yhden 80-luvun suurista hiteistä.

Elokuva alkaa suht normaalina. Adam Arkinin esittämä vakuutusvirkailija Leonard Hoffman kipuilee rahaongelmansa kanssa. Hänen lahjakkaat kolmoispoikansa on hyväksytty Yaleen, mutta lukukausimaksut ovat perheelle ylivoimaisen suuret. He eivät saa mistään kasaan vaadittavia summia.

"They want two hundred thousand dollars to send three kids to Yale for four years."

Toimistossa Leonardin pomo O'Mara (Charles Durning) ja muut onnittelevat poikien opiskelupaikasta tietämättä rahahuolista. Leonard käy vielä puhumassa firman pomolle, vanhalle Yalen kävijälle, Winslowille (Robert Stack) asiasta, mutta ei saa tältä myötätuntoa.

Eräällä myyntikeikallaan Leonard tulee komeaan kartanoon, jossa asuu eksentrinen pariskunta. Hemaiseva Blanche Rickey (Beverly D'Angelo) ja hänen seikkailullinen miehensä Steve (Peter Falk). Käy ilmi, että Stevellä on vakavia sydänongelmia, ja hän on kuolemassa pian. Vaimo on kuitenkin luvannut nopeuttaa kuolemaa tappamalla miehensä yllättäen. Leonardin päässä alkaa raksuttaa, mutta hän ei tohdi heti esittää suunnitelmaa. Stevellä ei ole henkivakuutusta.

Toisen tapaamisen seurauksena syntyy suunnitelma: Steve ottaa harvinaisen henkivakuutuksen, jonka voi lunastaa vain, mikäli henkilö kuolee putoamalla junasta. Beverly kuristaa Leonardin silmien alla Steven, ja Leonard nousee junaan pukeutuneena samanlaiseen asuun kuin Steve ja hyppää junasta.

Myöhemmin Leonard kutsutaan johtaja Winslowin toimistoon yhdessä O'Maran kanssa. Paikalla on myös sureva leski sekä hänen kalju asianajajansa. Leonard tunnistaa asianajan Steveksi ja tajuaa tulleensa itsekin petkutetuksi. Viimeistään tässä vaiheessa elokuva alkaa karata kovin omintakeisille urille, joista ei aina juuri logiikkaa löydä. Outoa kyllä, se ei haittaa lainkaan. Jopa päinvastoin, Jos filmi olikin viihdyttävä jo alkuosaltaan, niin tämä yllätyksellinen poukkoilu ja kohtausten kummalliset U-käännökset tekevät leffasta tuplaten kiinnostavan ja makeat röhönaurut tarjoavan. Aivan päätöntä ja katsojan odotuksia kunnioittamatonta touhua ja juuri siksi upeaa!

Cassavetes-elokuvaksi lopputuosta ei hetikohta tunnista, mutta luultavasti ohjaaja ei ole pitänyt sillä niin väliäkään? Oliko tämä elokuva hänelle ylipäätään pakkopullaa vai hauskanpitoa?

Big Trouble on ilman muuta katsomisen väärti elokuva monessa mielessä. Peter Falk esimerkiksi osoittaa nerokkuutensa näyttelijänä. Usein häntä pidetään vain synonyyminä Columbolle, mikä sekään ei ole yhtään huono asia, mutta Falk on kyllä aivan omintakeinen näyttelijä, minkä myös Big Trouble komeasti osoittaa. Hän tekee roolinsa hyväntuulisen kevyesti, mutta ilmehtii miimisesti usein täysin eri tavoin kuin olettaisi. Alan Arkin on täydellinen kumppani Falkin viereen. Miehet muodostivat muutamaa vuotta aiemmin jo pääosaduon elokuvassa Älkää ampuko hammaslääkäriä/The In-Laws (1979), joten heillä oli, mistä kompata. Arkinin eksyksissä oleva jokamies, josta kuoriutuu rikollinen, on loistava.

Robert Stack muistetaan Elliot Nessinä Lahjomattomat-sarjasta, mutta hänhän on monipuolinen näyttelijä, joka hallitsee vakavan komediallisen roolin taitavasti. Charles Durning joutuu tekemään hiljaista taustatyötä läpi filmin, kunnes räjäyttää pankin suojautuessaan luodeilta huppuun kääriytyneenä. Hillitöntä. Alan Arkin maistelemassa norjalaista silakkalikööriä tai hyppimässä pommin päällä mielipuolisena. Ja niin edelleen. Tajunnanvirta muuttuu uskottavaksi elokuvataiteeksi katsojan silmien edessä. Silmänkääntötemppu joka pitää itse nähdä.