Hollywood - Elokuvan päätepysäkki (2002)

Woody Allen on yksi elokuvamaailman kiistatta suuria nimiä - ja tottakai samalla kiistellyimpiä. Etenkin ulkoelokuvalliset syyt ovat näiden Allenia suomivien mielipiteiden pontimena, ja se on elokuvan kannalta iso sääli. Tottakai toisaalta on ikiaikainen kysymys, voidaanko teos koskaan kokonaan irrottaa tekijästään?

Allen aloitti elokuvaopintoja 1950-luvun alkupuolella, mutta keskeytti ne päästessään kirjoittamaan materiaalia koomikoille. Tästä olikin lyhyt harppaus omaan stand up -uraan. Kirjoittajana Woody Allen on parhaimmillaan omintakeinen ja läkähdyttävän hauska. Hän löytää koomista sanottavaa arjen pienistä yksityiskohdista, seksistä ja tietysti uskonnoista, etenkin juutalaisuudesta.

Elokuva Hei Pussycat/What's New Pussycat (1965) oli Allenin käyntikortti elokuvamaailmaan. Allen käsikirjoitti sen ja myös näytteli siinä, joskaan hänen debyyttiroolinsa ei ollut kovin suuri. Roolin koosta huolimatta Allen kyllä herätti huomiota jo tässäkin persoonallisella ilmaisullaan.

Loppu on historiaa, oleellista elokuvahistoriaa. Elokuva elokuvalta allenilainen elokuvakäsitys ja tyyli ovat vahvistuneet sekä tekijän toimesta että katsojan mielessä. Allen itse vähättelee usein omaa ohjaajantaidettaan ja toteaa antavansa näyttelijöilleen vapaat kädet ja ottavansa siitä sitten kunnian itselleen. Niin tai näin, mikään loputtomien otosten hinkkaaja hän ei ole.

Ei ole kovinkaan yllättävää, että jossakin vaiheessa uraansa Allenille on tullut tarve ja tilaisuus tehdä elokuvaa ja sen tekemistä kommentoiva teos. Näin kävi vuonna 2002, kun Hollywood - Elokuvan päätepysäkki/Hollywood Ending näki päivänvalonsa. Päälle päin se on harmiton pikku vitsi ohjaajasta, joka ohjaa elokuvan sokkona. Hassunkurinen ajatusleikki, josta voi väsätä hihityttävän komedian.

Itse asiassa kyse on suuremmasta ja syvemmästä näkemyksestä ihmisen sokaistumisesta ja sokeudesta nähdä itselleen itsestäänselviä ja oleellisia asioita. Tähän me kaikki syyllistymme joka ainoa päivä, kun elämä näköjään rullaa turvallisella radallaan arjesta toiseen.

Hollywood-leffassa hieman nukkavieruja villatakkeja ja flanellipaitoja käyttävä, sarkastisia vitsejä laukova ja epävarmasti änkyttävä pikkumies muistuttaa kovasti Woody Allenia. Tätä analogiaa ei ole vaivauduttu tai haluttukaan peitellä. Elokuvan ohjaaja Val Waxman on elokuvan ohjaaja Woody Allen. Val on vahaa Allenin käsittelyssä.

Vaxman saa kymmenen vuoden mainoselokuvaperodinsa jälkeen mahdollisuuden ohjata ison budjetin studioelokuvan. Kantona kaskessa on se, että työtä tarjoaa hänen ex-kumppaninsa Ellie, ja tuotantoyhtiön pomona on mies, joka Ellien häneltä vei, Hal Yeager (Treat Williams). Syntyy dilemma halun ja tahdon välillä.

"You know, I would kill for this job, but the people I want to kill are the people offering me the job."

Ihan helppo ei ole Ellienkään saada Hal vakuuttumaan Valin olemaan paras valinta tämän elokuvan puikkoihin. Val päätyy ottamaan pestin vastaan. Hän tekee castausta saaden nykyisen hieman bimbomaisen tyttöystävänsä pikkurooliin mukaan ja palkkaa kuvaajaksi kiinalaisen elokuvaajan, joka ei puhu sanaakaan englantia. Ja juuri kuvausten ollessa alkamassa Val istahtaa sohvalle ja huomaa olevansa sokea.

Tutkimukset eivät vahvista mitään fysiologista ongelmaa, kyse täytyy olla psykosomaattisesta vaivasta. Yhtä kaikki, Val ei näe kerrassaan mitään. Hänen ystävänsä ja managerinsa Al (Mark Rydell) saa Valin taivuteltua pitämään pestin. Hän olisi kyllä Valin silmät kuvauspaikalla. Manageria ei kuitenkaan setissä suvaita, ja he keksivät turvautua kiinalaisen kuvaajan tulkkiin, nuoreen opiskelijapoikaan.

Jonkin aikaa homma toimii periaatteessa: Valin salaisuus säilyy, mutta otokset ovat mitä sattuu. Kuvaaja alkaa hermostua apulaisensa ja Valin jatkuvaan supatteluun ja yhdessä liikkumiseen, ja apulainen saa potkut. Al keksii uuden suunnitelman: paljastetaan salaisuus kuvauspaikalle tulleelle Ellielle. Tämä huomaa vaarantaneensa kaiken elämässään halutessaan Valin ohjaajaksi, joten hän ei lopulta voi kuin suostua petoksen jatkamiseen. Tulos on monella tapaa katastrofi ja ennen kaikkea elokuvan kannalta. Ilman näkemyksellistä ohjaajaa on kuvattu kaikenlaista sekulia: kuvakulmat, rajaukset, valaistukset ja näyttelijäntyö ovat mitä sattuu ja vähän sinne päin, ja lopulta tämä selviää myös Halille, joka saapuu kuvauspaikalle, ja katsoo salaa päivän otoksia.

Elokuva viimeistellään. Val ja Ellie katsovat sen, ja kumpikin toteaa tuloksena olevan roskaa.

"Call Dr. Kevorkian."

Koeyleisö havaitsee saman ja niin havaitsevat tietysti kriitikotkin. Kaikki on menetetty.

Paitsi että Val ja Ellie löytävät toisensa uudelleen. Myös Val ja hänen punkkaripoikansa Tony saavat kauan kadoksissa olleen yhteyden toisiinsa, ja juuri tämä yhteys tuntuu olevan elokuvan yksi oleellisista kulmakivistä ja herkkä kohta. Ja tulee vielä loppukommenttikin. Ranskalaiset ovat elokuvaan hassuna, he pitävät sitä mestariteoksena ja Val saa Ranskasta työtarjouksen. "Thank God the French exist." Val ja Ellie lähtevät Ranskaan. Ilmiselvä heitto arvostukseen, jota esimerkiksi Alfred Hitchcock sai ensin ranskalaisilta, ennen Hitchin nostamista tekijämiesten podiumille Amerikassa.

Hollywood Ending on vitsien runsaudensavi. Se sisältää kosolti nokkelaa huomiointia ja kommentointia sekä ylimalkaan ihmisluonnosta että eritoten elokuvamaailmasta vailla kuitenkaan kaunaa tai kohtuutonta ilkeyttä. Varmasti yhtä jos toista on Allenin hihaan tarttunut viiden vuosikymmenen filmimatkalla. Hollywood on sujuva ja viihdyttävä elokuva sellaisenaan, ja se upea allegoria olennaisen löytämisestä. Sen lisäksi se on roimasti aliarvostettu elokuva. Hollywood Ending -elokuvassa on lisäksi erittäin hyvä roolitus. Téa Leoni on esimerkiksi omassa roolissaan huiman hyvä.